maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kevään näyttelyitä :)

Lappeenranta 31.3.2013


Paavon kanssa körryyttelimme Markku Kipinän arvosteltavaksi Lappeenrantaan. Ihan hyvin muuten meni, mutta tuomari huomautti Paavon takapäästä.  Loppu tuloksena olimme EH 3. Olin erittäin tyytyväinen, koska     Paavosta huomasi, että jotain on vikana. Kävimme näyttelyn jälkeen Merjalla hierottavana ja hieronnan jälkeen selvisi, että Paavolla oli lantionseudun lihakset ihan jumissa. Ei ihme että jätkä käveli eriskummallisesti :)

(kuva Tuula Aronen)

Hausjärvi 6.4.2013

Nellin, vuoden 2013 toinen näyttely oli noin 10 minuutin ajomatkan päässä, Saija Juutilaisen arvostelemana, Hausjärvellä. Avoimessa luokassa oli seitsemän narttua. Edellämme sai toinen EH:n ja toinen ERI:n. Jännitin ihan hirveästi. Tuomari tykkäsi Nellistä ja saimme ERI:n. Katsoin kun kokoonnuimme kilpailuluokkaan, että kolme seitsemästä oli saanut EH:n. Minä sanoin kehän ulkopuolelle, että sijoitumme. No, ei neljänneksi vaan kolmanneksi. Olin taas kerran erittäin tyytyväinen Nelliin ja ei voi kuin olla tyytyväinen kun sijoituimme.



Outokumpu 21.4.2013

Paavon kanssa lähdimme viettämään laatuaikaa Outokumpuun. Ajelimme ensiksi Lahden rautatie asemalle hakemaan yöpymispaikkamme avainta. Sieltä veimme tytyt hoitoon Etelä-Hämeen eläinhoitolaan, Parolaan. Körryyttelimme Kuopioon ystäväni Ronja luokse, joka vietti erikoisnäyttelyssä sunnuntain ja me saimme viettää laatuaikaa hänen asunnossaan. Oli ihana nähdä miten Paavo nautti. Yön se nukkui munaskukkelit taivasta kohden kainalossani. 
Näyttelyssä sunnuntaina meni ihan mukavasti Lappeenrannan EH:n jälkeen. Anna-Liisa Heikkinen löysi ne virheet, joita Paavossa on esim. hieman ahtaat takaliikkeet. Sijoituimme hienosti ERI 3. Kolme sai ERIn ja kolme EH:n joten tyytyväisiä ollaan. Paavokin liikkui paremmin kuin Lappeenrannassa.

Hyvinkää 27.4.2013

Tästä näyttelystä ei ollut suuria odotuksia. Tuomarina oli Monica Cypreling, Puolasta. Kotikonnun näyttelyyn lähdimme vaikka Nelli on ihan karvaton. Karvattoman koiran kanssa täytyy olla tyytyväinen, että saimme EH:n. Epäilempä et syy oli karvattomuus vaikka arvostelussa oli kaikki hyvää. Sijoituimme kolmanneksi.
Ihan totta; minua hieman nauratti kun en pääse eroon kolmospalli syndroomasta :D

Lahti 28.4.2013

Tässä näyttelyssä esitin ensimmäistä kertaa Nellin veljen, Mörön. 
Kiitos Tiia ja Tino, että luotitte Mörön käsiini <3 
Tuomarina oli Annukka Paloheimo. Pienen treenauksen jälkeen olin ihan täpinöissäni kehässä. Minä sain Mörön esiintymään. Häntä heilui ja jäbä ei ollut moksiskaan et minä olin remmin päässä. Tuloksena oli EH, johon olen erittäin tyytyväinen. Myönnän sen että oli ihan oikein, että Mörön laihuuden takia saimme EH:n. Jatkossa esitän Mörön näyttelyissä. Alapuolella on kuva;







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti