sunnuntai 26. elokuuta 2012

Paavon ja Nellin näyttelyt elokuulta :)

11.8. Paavo oli Oonan, Meten ja Nöpön kanssa edustamassa Tuomarinkartanossa Raunion poppoota.  Itse olin vähän raskaamassa tilaisuudessa; tätini hautajaisissa. Oonan sanojen mukaan Paavo oli esiintynyt erinomaisesti. Paavo oli hienosti Oonan handläämänä ERI 4. Tämä parivaljakko sai junioriluokassa meidän ensimmäisen sertin Oulussa 17.7.2010 :)

Kaikkien kuvien (c) Mette Helin









Samaan aikaan Nelli oli omistajansa Elinan kanssa edustamassa club show:ssa Raunio-Arike tiimiä. Nelli esiityi hienosti ollen kahdeksasta nuorten luokan koirasta kolmas. Tässä show:ssa on omat erilliset sääntönsä. Sijottuneita on viisi :)))

17.8. saimme tähtösen vieraaksemme. Daredevil´s Honey Sweet "Honey" tuli meille tarkoituksena seuraavana päivänä lähteä näyttelyyn Kouvolaan. 
18.8. Kouvolassa minun, Paavon, Honeyn telttaretkelle osallistuivat myös Stiina, Eija, Annelli ja cavalierit Rölli ja Lissu. Väärän rotuisia edusti Nomi. Kiitos heille seurasta! :)
Tuomarina oli Marja Kurittu. Marja oli minun ja Paavon ihka ensimmäisessä pentunäyttelyssä Turussa tuomarina. Siitä oli melkolailla kaksi vuotta aikaa. Päivämäärä oli 17.9.2010. Lähdimme siis mielenkiinnolla katsomaan, että onko tuomari mitä mieltä koirastani kaksi vuotta myöhemmin :)
Olimme Paavon kanssa kehässä ja on ihanaa kun Paveli-miekkulainen rakastaa  kehässä oloa. Esiintyminen on sen mukaista. Saimme ERIN ja sijoituimme kolmanneksi. 
Mikä tästä tekee ihaninta, niin kahdessa vuodessa Marjan mukaan koirani ei ole huonontunut. Hän toivoi kaksi vuotta sittenkin hieman tummempia silmiä. Muuten arvostelut olivat kuin samassa näyttelyssä kirjoitettuja.
Honeyn kanssa saimme ERIN. Honeyn mielestä oisi ollut kiva käydä pöydälle nukkumaan, joten olen ihan tyytyväinen eriin. Olinhan ensimmäistä kertaa Honeyn remmin päässä :)

26.8. olimme Tervakoskella Brighter´s teamin kanssa. Nuorten luokassa peräkkäin meni Nelli, Caro ja uusi tuttavuus Sunny, Hanne-kasvattajan sijoitustypy. Valioluokassa esiintyi Dora. Nelli esiintyi teamistä ensimmäisenä ja sai erin. Samoin Caro ja Sunny sai eh:n. Kilpailuluokassa oli viidestä koirasta erin saaneet Nelli ja Caro ja tietysti Sunny eh:lla. KAIKKI KOLME OLI SIIS HANNEN BRIGHTER´S KASVATTEJA :)
Kierroksen juostuamme niin tuomari laittoi meidät Mäntsälän tavoin ykköspallille. Saimme sa:n ja näin taas pääsimme paras narttu luokkaan. 
Myöskin Caro sai sa:n. Dora oli valioluokassa toinen ja sai sa:n. Paras narttuluokassa oli siis kolme Brighter´s koiraa neljästä mahdollisesta. Dora tuli hienosti kolmanneksi ja minä ja Nelli neljänneksi. Saimme taas vara-sertin. Toistimme siis Mäntsälän tuloksen; ERI 1 SA PN 4 V-SERT. 
Minä handlerinä olen tosi tyytyväinen Nellin ja minun yhteistyöhön :)))

1 kommentti:

  1. Heippa! Eksyin googlettelemalla cavalierpalstan kautta blogiisi. Kerroit palstalla jostaín uudesta tutkimustuloksesta granuloomaan liittyen, ja että yksityisviestillä voisi kysellä lisää. En omista cavaa eikä aikeissa olekaan joten en viitsi liittyä palstan jäseneksi. :) Minulla on itsellä eri rotuinen granuloomaa sairastava koira, jonka kohdalla alkaa taistelu tautia vastaan olla aika uuvuttavaa. Olisin todella iloinen kaikesta uudesta tiedosta! Voit kommentoida blogiini tai laittaa vaikka sähköpostia, jos haluat jakaa tietoa testituloksesta.

    VastaaPoista